Maanantaina oli taas ykan reenit vuorossa ja oli ihan huippu hauskaa. Uudet opet oli taas keksiny mukavia ratoja. Toisella radalla oli kiihytyksiä ja sitten taas piti saada koira haltuun esim. kahden esteen suora josta tiukka käännös puomille sekä myös putkesta suoraan kepeille ja aloitus oli se hankalampi puoli. Sekä piti myös yksi este kiertää. Luca meni yllättävän hyvin radan, tosin tökkäsi hieman kierrettävälle esteille kun kuumu keipeillä niin hirveästi ja metakka oli sen mukainen =).

Toisella radalla harjoittelimme sylikääntöä, mikä olikin yllättävän vaikea, ainakin meidän niin fiksulle ja filmaattiselle dalmaladialle :). Mutta lopuksi kuitenkin kiemurat ja koukerot mitä toisella radalla tehtiin meni ongelmitta ja Lucakin pystyi yllättävän tiukkiin käännöksin ja innostuksissaan malttoi jopa kuunnella.

Tiistaina käytiin harjoittelemassa saksanpaimenkoira Neelan ja Maaritin kanssa toisen koiran ohittamista ja harjoitukset onnistu tosi hyvin. Ei metakan metakkaa eikä mitään ongelmia ollut. Kummankin koirat käyttäytyivät mallikelpoisesti. Tänään sitten Luca kävi leikkimässä koira puistossa Neelan kanssa ja kivaa sillä tuntu olevan.